Viikko 44: Iloisin mielin takaisin opistolle

4.11.2010

Maanantaina tulimme rentouttavalta syyslomalta. Heti alkoi kauhea melu ja nauru, kun kerroimme lomakuulumisia. Monet pojat olivat saaneet jopa hiuksensa leikkautettua viikon aikana! Tiistaina aloitimme ahkeran koulunkäynnin, joka tietenkin jatkui koko loppuviikon. Keskiviikkoillan seuroissa puhujana oli erään opistolaisen isä ja seuravieraita oli runsaasti paikalla.

Torstaina oppilaskunnan illassa kaikki halukkaat pääsivät ratsastamaan hevostenhoitolautakunnan avustamana. Toivottavasti heppalautakunta järjestää uuden mahdollisuuden ratsastamiseen kauniimpana  päivänä ja sen mukana enemmän innokkaita ratsastelijoita, sillä nyt kenttä oli kurainen ja ilma sateinen.  Samaan aikaan opiston sisällä oli myös keittiölautakunnan järjestämä leivontakilpailu. Tämän lisäksi muutamat aktiiviset opiskelijat saivat organisoitua opiston sisätiloihin hauskoja leikkejä.

Opistolaisten yhteinen toive olisi, että tänne tulisi lunta, jotta porukka piristyisi!!!!

Petra ja Ilkka

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.