Viikko 38: Hyvien tapojen -viikko

22.9.2011

Perjataina opistolaisten vanhemmat ja huoltajat tulivat opistolle vanhempainviikonloppuun. Viikonloppu alkoi rehtori Mikko Kinnusen pitämällä jumalanpalveluksella, jossa opistolaiset olivat avustajina. Myöhemmin illalla oli opistolaisten järjestämä ohjelmailta, jossa kaikki saivat nauraa sydämensä pohjasta!

Launtaina Juha Kaarivaara piti alustuksen aiheesta kodin ihmissuhteet ja ilmapiiri, jonka jälkeen käytiin vilkasta keskustelua ensin pienissä ryhmissä soluissa, jonka jälkeen se purettiin yhteisesti salissa. Keskustelun jälkeen äidit ottivat mittaa tytöistään ja isät pojistaan lentopallossa. Vanhemmat voittivat molemmat ottelut erin 2-1. Illalla pojat pelasivat ensimmäisen haasteottelunsa sählyssä.

Sunnuntaina alkoi hyvien tapojen viikko, joka alkoi Janne Syrin pitämällä alustuksella aiheesta ”Hyvät tavat”. Keskustelu oli jälleen vilkasta ja olisi jatkunut pitempäänkin. Iltapäivällä tiedotuslautakunta järjesti mukavan leikkimielisen kilpailun ulkona, jossa lautakunnittain tehtävänä oli piirtää kuva sisäpihan asfaltille ystävyydestä. Kilpailun voitti musiikkilautakunta.

Hyvien tapojen viikko jatkui niin, että joka päivälle oli oma teema. Maanantaina teemana oli ”Naiset ensin”, tiistaina ”Small Talk”, keskiviikkona ”Olen aina ajoissa” ja torstaina opettelimme kehumaan ja antamaan positiivista palautetta toiselle.

Riikka ja Juha-Petteri

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.