Viikko 3: Opistopaidat saapuivat!

20.1.2011

Kaikki palasivat viikonloppulomalta innostuneella mielellä takaisin opistokotiin. Jo maanantai-iltana saimme kuulla odotetun ilouutisen: opistopaidat ovat saapuneet opistolle! Siniharmaat hupparit ovat vallanneet opiston, niitä näkee jo unissakin. Tiistaina jatkui jälleen normaali koulunkäynti ja tututtuun tapaan oppilaat muuttivat rytmit ryhdikkäästi ja opiskelu sujui mahtavasti.

Opiston kuntosali on ollut tällä viikolla kovassa käytössä, liekkö pakkanen ajanut ihmiset rautaa nostamaan? Torstai-illalle liikuntalautakunta järjesti viihtyisän tyttöjen solujen välisen sählyturnauksen. Finaaliin selviytyivät Räisälä B:n sekä Tipula C:n joukkueet. Lopulta voittajaksi selviytyi selvin numeroin Tipula C. Myös ulkoliikuntaa on ehditty harrastaa muun muassa lumislautailun merkeissä järven rannassa, jonka suosio näyttääkin vain kasvavan päivä päivältä. 

Opistolaiset ovat poteneet koti-ikävää, mutta onneksi lauantaina on odotettu kotiväen päivä!

Sarita ja Paulus

Viimeisimmät

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.

Opistoblogi – 21.4.2023

Opistovuoden toiseksi viimeinen periodi on mennyt nopeasti erilaisen ohjelman merkeissä. Kevätpäivä kokosi lauantaina Räisälämäelle satoja nuoria.

Opistoblogi – 6.4.2023

Keväiset ilmat ovat saapuneet Räisälänmäelle, mikä onkin saanut opistolaiset nauttimaan porukalla ulkoilusta!

Opistoblogi – 24.3.2023

Hiihtoloman jälkeisillä viikoilla tehtiin laskettelureissu, ja keskityttiin hyvinvointi-teemaan niin teemapäivän kuin seminaarinkin merkeissä.

Opistoblogi – 24.2.2023

Kulunut jakso sisälsi monenlaisia teemoja, ystävänpäivänä ja pipolätkäpäivänä keskityttiin kohottamaan yhteishenkeä. Saimme tutustua myös SRK:n ja Oulun konservatorion toimintaan.