Viikko 3: Naamiaiset

20.1.2012

Maanantaina saavuimme opistolle hyvin nukutun viikonlopun jälkeen. Maananai-ilta meni viikonlopun kuulumisia kysellessä. Tiistaina oli normaali koulupäivä, kukin opiskeli omalla innollaan. Illalla pieni porukka opistolaisia lähti esittelemään opistoa Haapajärvelle, kaikilta linjoilta oli yksi oppilas edustamassa omaa linjaansa. Lellit harjoittelivat ahkioiden vetämistä tulevaa Lapin vaellusta varten. Kollit opiskelivat englantia ahkerasti tulevaa koetta varten.

Torstaina tukioppilaat järjestivät naamiaiset opiskelijoiden piristykseksi. Ennen naamiaisia oli kuitenkin lautakuntien kokoukset, joissa arvioimme omissa lautakunnissa toimintaa syksyn osalta ja suunnittelimme tulevaa toimintaa keväälle. Lisäksi sai miettiä ideoita toisille lautakunnille. Näistä asioista keskustelemme huomenna oppilaskunnnan kehittämisseminaarissa.

Naamiaisissa asuja oli monenlaisia ja monen värisiä. Tukioppilaat järjestivät leikkimielisen kilpailun, jossa palkittiin mm. kaunein, komein, pelottavin, värikkäin ja illan hauskuuttaja. Myös aktiivisimmin pukeutunut solu palkittiin.  Huomenna lellit järjestävät opistoillan.

Emma ja Valde

Viimeisimmät

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.

Opistoblogi – 21.4.2023

Opistovuoden toiseksi viimeinen periodi on mennyt nopeasti erilaisen ohjelman merkeissä. Kevätpäivä kokosi lauantaina Räisälämäelle satoja nuoria.

Opistoblogi – 6.4.2023

Keväiset ilmat ovat saapuneet Räisälänmäelle, mikä onkin saanut opistolaiset nauttimaan porukalla ulkoilusta!

Opistoblogi – 24.3.2023

Hiihtoloman jälkeisillä viikoilla tehtiin laskettelureissu, ja keskityttiin hyvinvointi-teemaan niin teemapäivän kuin seminaarinkin merkeissä.

Opistoblogi – 24.2.2023

Kulunut jakso sisälsi monenlaisia teemoja, ystävänpäivänä ja pipolätkäpäivänä keskityttiin kohottamaan yhteishenkeä. Saimme tutustua myös SRK:n ja Oulun konservatorion toimintaan.