Viikko 3: Videointia linjoittain ja opistoesittelyjä

22.1.2016

Maanantaina tulimme taas hyvin levänneinä takaisin opistolle. Viikko opistolla on ollut aika leppoisa. Tiistaina ja keskiviikkona osa opistolaisista kävi esittelemässä opistoa Pihtiputaalla ja Haapajärvellä yhdeksäsluokkalaisille ja heidän vanhemmilleen. Olemme myös kuvanneet linjoittain uusia esittelyvideoita, joissa pyrimme kuvaamaan linjojen toimintaa entistä paremmin. Torstai-iltana oli viihtyvyyslautakunnan järjestämä oppilaskunnan ilta.

IMG_5153
Opiskelun aikaa.

Lauantaina on Haku päälle-teemapäivä, jonka vetäjänä toimii opinto-ohjaaja. Sunnuntaina on SRK-teemapäivä ja lellit lähtevät kolmen päivän mittaiselle selviytymiskurssille. Iltaisin porukka on alkanut olemaan vähän enemmän pääkkärissä yhdessä ja pelannut, soittanut ja laulanut, mikä varmasti vaikuttaa positiivisesti opiston yhteishenkeen ja viihtyisyyteen.

IMG_5745
Räisälänmäellä on saatu nauttia kovista pakkasista.

Emäntänä  ja isäntänä on saanut tutustua muiden kämppien iltaelämään ja on tullut käytyä soluissa, joissa tulee vierailtua harvemmin. Viikko on ollut oikein antoisa ja mukava!
Sara-Lotta ja Jeremias

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.