Viikko 17: Siivousta ja opintomatkalle valmistautumista

7.5.2018

Opiston hiljaiselo sai jälleen kohennusta, kun luonto- ja erälinjalaiset palasivat Lapin hiihtovaellukselta ja yrittäjyyslinjalaiset Helsingin Uskalla Yrittää -tapahtumasta. Tämän viikon teemana opistolla oli kevätsiivous ja siivosimme opistoa kuntoon ensi vuodeksi. Keväinen sää ja lumeton maa on innostanut opistolaisia harrastamaan ulkona pelailua ja useana iltana olikin erilaisia pelirinkejä ennen soluihin siirtymistä.

Ikkunoiden pesua

 

Uudet opistopaidat päällä

Heti alkuviikosta saimme kauan odotetut opistopaidat. Ne ovatkin olleet jo kovassa käytössä. Lauantaina lukio-opintojen linjalaiset kävivät luokkaretkellä linjanohjaajansa luona. Jotkut reippaat kertoivat polkeneensa pyörällä sinne ja sieltä takaisin. Loppuviikosta opistolaiset pakkasivat opintomatkalle Viroon, johon lähdimme maanantaina. Sunnuntaina vietettiin Viro-teemapäivää, jolloin saimme tietoa Virosta ja sen kulttuurista. Sunnuntai-iltana oli sitten soluihin menoa aikaistettu huomattavasti, jotta jaksoimme herätä maanantaina klo 4 ja lähteä opintomatkalle Viroon.

Ella ja Juhani

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.