Viikko 12: Kevät on täällä

14.4.2022
Viikon aikana reissattiin sekä laskettelemassa Ukkohallassa että esittelemässä opistoa Oulussa.

Tämä viikko on ollut meille kaikille hyvin tapahtumatäyteinen. Sunnuntaina lähdimme Oulun rauhanyhdistykselle pitämään opistoesittelyä, jonka jälkeen hiljennyimme kuuntelemaan seurapuheen. Bussimatkoille järjestettiin ohjelmaa eri lautakuntien toimesta muun muassa yhteislauluja ja leikkejä. 

Maanantaina käytännön työn linjalaiset järjestivät pizzaillan koko opistolle. Opistolaiset saivat tilata haluamansa pizzan.

Tiistai ja keskiviikko meni kevään lämmöstä nauttien. Esiin otettiinkin heti skeittilaudat ja useat opistolaiset innoustuivat skeittaamisesta. Aurinkoinen sää toi mukanaan hyvää fiilistä koko opistolle.

Torstaina herättiin jo viiden maissa aamupalalle. Nimittäin edessä oli mitä mahtavin päivä yhdessä opistolaisten kanssa. Lähdimme kolmella bussilla kohti Ukkohallan rinteitä. Matkalla pysähdyimme ostamaan eväitä Kajaanin ABC:ltä. Laskettelureissulle sattui hyvä sää ja opistolaiset nauttivat yhdessäolosta. Päivän aikana oli myös mahdollisuus käydä saunamaailmassa tai keilaamassa.

-Milja ja Hannes

Viimeisimmät

Opistoblogi – 21.4.2023

Opistovuoden toiseksi viimeinen periodi on mennyt nopeasti erilaisen ohjelman merkeissä. Kevätpäivä kokosi lauantaina Räisälämäelle satoja nuoria.

Opistoblogi – 6.4.2023

Keväiset ilmat ovat saapuneet Räisälänmäelle, mikä onkin saanut opistolaiset nauttimaan porukalla ulkoilusta!

Opistoblogi – 24.3.2023

Hiihtoloman jälkeisillä viikoilla tehtiin laskettelureissu, ja keskityttiin hyvinvointi-teemaan niin teemapäivän kuin seminaarinkin merkeissä.

Opistoblogi – 24.2.2023

Kulunut jakso sisälsi monenlaisia teemoja, ystävänpäivänä ja pipolätkäpäivänä keskityttiin kohottamaan yhteishenkeä. Saimme tutustua myös SRK:n ja Oulun konservatorion toimintaan.

Opistoblogi – 10.2.2023

Saimme kotiväen kylään Räisälänmäelle. Olimme mukana historiallisessa opiston tyttöjen jääkiekkoturnauksessa, jossa pelasivat vastakkain viime vuosikurssien tyttöjen joukkueet.