Viikko 11: Hiihtoloman jälkeinen viikko

19.3.2010

Hiihtoloman jälkeen opisto täyttyi iloisesta porinasta, kun me opistolaiset tulimme virkistyneenä takaisin tänne rakkaaseen opistokotiin. Kaikilla oli paljon kerrottavaa ystäville hiihtoloman hupaisista tapahtumista.

Maanantaina saimme vieraaksemme kenialaisen Maurice ”Mauri” Apondin. Maurice on hauskuuttanut meitä jutuillaan ja tuonut tuulahduksen vieraasta kulttuurista tänne Räisälänmäelle. 

Tällä viikolla luonto- ja erälinjalaiset ovat leiponeet ahkerasti Pihtiputaalla järjestettäviin myyjäisiin. Siinä on moni poika saanut leipoa oikein kunnolla ja tottakai myös nuolla taikinakipot tyhjiksi.

Lauantaina lähdemmä pienelle opintomatkalle Kajaaniin. Luvassa on ratkiriemukkaita hetkiä laskettelun, ulkoilun ja uinnin merkeissä. Illalla pidämme opistoesittelyn Kajaanin rauhanyhdistyksellä. Takaisin tullessa on tarkoitus käydä tutustumassa Kärsämäen paanukirkkoon ja esitellä opistoa Haapajärven ry:llä.

Anna-Leea ja Jonne

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.