Viikko 12: Synttäreitä ja kämppäiltoja

23.3.2017

Kuluneen viikon aikana lumet ovat alkaneet sulaa. Pihalla on ollut varsin liukasta koko viikon ajan.

Maanantaina opistolaisille tarjottiin mahdollisuutta tehdä hygieniapassi edullisesti. Siihen osallistuikin melkein kolmasosa opistolaisista.

Tiistaina oli monessa kämpässä synttärijuhlien viettoa ja kämppäiltoja.

Keskiviikkoiltana oli haastepelit lentopallossa toissavuoden opistolaisten joukkuetta vastaan sekä Haapajärvistä sählyjoukkuetta vastaan. Harjoittelimme päivän mittaan kuorojen kanssa seuraavan päivän cd -äänityksiä varten. Illalla soluissa oli väsynyttä porukkaa.

Kävimme torstaina opiston kuorolaisten kanssa äänittämässä opisto-cd:n Muurasjärven kirkossa. Äänitys onnistui hienosti, vaikka se olikin monille ensimmäinen kerta. Meillä oli pitkä päivä, kun lähdimme sinne lounaan jälkeen ja tulimme takaisin päivälliselle.

Edellisen viikon laskettelureissu kasvatti meidän yhteishenkeämme ja se on näkynyt opiston arjessa. Viikko isäntänä ja emäntänä on ollut mukava. On ollut mielenkiintoista kiertää soluissa ja nähdä, miten omanlainen jokainen solu on.

Lotta ja Elia

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.