Viiikko 37: Presidentinvaalit

12.9.2014




Kun saavuimme maanantai-iltana opistolle pääsimme heti seuraamaan oppilaskunnan presidentinvaaleja. Vaalilautakunta oli järjestellyt paikkoja tulevia presidentinvaaleja varten. Ehdokkaat pääsivät alkuillasta pitämään vaalipuheita, joilla he yrittivät saada äänestäjät puolelleen. Sen jälkeen vuorossa oli vaalipaneeli, jossa ehdokkaille esitettiin kiperiä kysymyksiä. Vaalipaneelin jälkeen opistolaiset äänestivät seitsemästä ehdokkaasta suosikkiaan.

Vaalilautakunta laski äänestystuloksen muiden opistolaisten ollessa iltapalalla. Iltapalan jälkeen oli aika paljastaa opistovuoden 2014-2015 presidentti. Opistolaiset olivat äänestäneet presidentiksi Oskari Kittilän. Viime vuoden presidentti Juhana Saukko luovutti presidentin nuijan Oskarille.

Pressanvaalit, nuijan luovutus

Opiston yhteishenki ja ilmapiiri on ollut hyvä. Opistolaiset tuntevat toisiaan jo paremmin, mikä nostattaa opiston yhteishenkeä. Opistolaisten letkajengi kierteli opistolla keskiviikkoiltana.

IMG_3072

Torstaina oppilaskunnan illassa oli ensimmäiset soluvierailut, joiden tarkoituksena on tutustua paremmin muihin opistolaisiin.

Mieskuoron harjoitukset ovat olleet kiinnostuksen kohteena viime aikoina…

_MG_7006

Isäntänä ja emäntänä oleminen on ollut mukavaa ja antoisaa. Soluissa on ollut mukava kierrellä ja rupatella vähän aikaa solulaisten kanssa. Toivottavasti opistovuosi jatkuu yhtä mahtavasti kuin on alkanutkin.

Tulevana viikonloppuna opistolla on kotiväen päivä ja opistolaisten vanhemmat saapuvat opistolle.

Jenna ja Lars

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.