Viikko 19: Viimeinen viikko

23.5.2011

Opiston viimeinen viikko on kulunut haikeissa tunnelmissa. Maanantai-iltana opistolle tullessamme vietimme viimeisen keskusteluillan, jossa puhuttiin mm. tulevaisuuden peloista. Tiistaina kävelimme Petäjämäelle noin 9 kilometrin päähän opistosta aurinkoisessa säässä. Söimme siellä maittavan ruuan, otimme aurinkoa ja pelasimme linjojen välisen jalkapallo-ottelun. Takaisin sieltä tulimme linja-autoilla. Illalla  pääsimme mieskuoron järjestämään mahtavaan konserttiin, jonka aluksi pari ”portsaria” jakoi nenäliinoja yleisölle.

Keskiviikko kului siivoillessa ja pakkaillessa tavaroita. Henkilökunta järjesti myös keskiviikkona ohjelmaillan, joka oli ihan huikea. He esittivät mm. Viiviä ja Wagneria sekä Knalli ja sateenvarjo -radio-ohjelmasta tuttuja henkilöitä. Torstaina jatkoimme vielä siivoilua ja pakkailua. Lautakunnatkin pitivät viimeiset kokouksensa. Vuosikirja 2010-2011 julkistettiin myös torstaina. Julkistamisen jälkeen jokainen sai ostaa vuosikirjan ja viedä sen luokkaan, johon opistokaverit saivat käydä kirjoittamassa kommenteja.

Kevätjuhlan kenraaliharjoitukset olivat perjantaina. Illalla kävimme ehtoolliskirkossa Reisjärvellä. Viimeisen yhteisen illan vietimme opiston kodalla haikeissa tunnelmissa. Opistovuosi päättyi lauantain kevätjuhlaan, jonka päätteeksi hyvästelimme kaikki opistolaiset, pakkasimme tavaramme autoon ja lähdimme kotiin.

 Tiina ja Jouko

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.