Yrittäjyyslinjan opintomatka Helsinkiin Uskalla Yrittää -finaaliin

3.5.2018

Me yrittäjyyslinjalaiset kävimme koko porukan voimin oman linjan opintomatkalla Helsingissä. Reissu yhdisti porukkaamme ja paransi huimasti yhteishenkeämme.

Moni meistä matkusti Helsinkiin jo maanantaina, loput seurasivat tiistaiaamuna perässä. Tiistaina pääsimme nauttimaan Vantaan Superparkin riehakkaasta menosta. Riehuminen ja pelaileminen ikäänkuin herättivät meidät tähän upeaan viikkoon. Illalla majotuimme kauniiseen viiden tähden Sokos Hotel Presidenttiin.

”Astun hotelliin, saan reippaalta vastaanottovirkailijalta kulkukortin. Nousen kolmanteen kerrokseen kullanhohtoisessa hississä. Kuljen hotellihuoneeseeni. Avaan oven. Olen saapunut keskelle lumimyrskyksi sisustettua huonetta.”

Nukuimme makeasti ja heräsimme keskiviikkoaamuna virkeinä ensimmäiseen messupäivään. Sokos Hotel Presidentin tarjottavat olivat maukkaat. Lautaselta löytyi grillattuja porsaan fileepihvejä sekä Gourmet- salaattia. Täyteliään aamupalan jälkeen siirryimme jokainen messujen avaustilaisuuteen Helsingin Finnkinon tennispalatsiin.

”Vatsani pohjassa kihelmöi. Avaan tennispalatsin suuret ovet. Astun sisään. Aistin innokkaiden yrittäjänuorien jännittyneet fiilikset. Tästä se kaikki alkaa, ajattelen.”

Avajaistilaisuudessa pääsimme kuulemaan ruokaketjusovelluksen, Woltin perustajan Juhani Mykkäsen mielenkiintoisen tarinan. Oli avartavaa kuulla, kuinka nollista hänkin on aikoinaan lähtenyt ja ponnistanut sieltä huipulle. Juhani perustaa elämässään kaiken oman mottoonsa: Uskalla valita aina se vaihtoehto, josta seuraa paras tarina.

Avajaistilaisuuden jälkeen lähdimme valmistautumaan yritysesittelyihin. Jokainen esitys vedettiin englanniksi, mikä toi tilanteeseen lisää haastavuutta. Puheen pitäminen kasvatti suuresti rohkeutta esiintyä sekä puhua englantia. Sen jälkeen kävimme shoppailemassa ja moni meistä löysi päällensä kesäisiä värejä.

Kahdelta se kaikki sitten alkoi. Asetimme osastot ja valmistauiduimme ottamaan asiakkaita vastaan. Päivän tärkeimpänä tehtävänä oli saada tuomarit vakuutettua omasta ideastamme. Pääsimme jututtamaan myös monia kansanedustajia ja suomen kovimpia yrittäjiä. Messuilla oli mukana yli 80 nuorisoyritystä ympäri Suomenmaan. Messupäivä päättyi seitsemältä.

”Kello lähenee seitsemää, otan vielä yhteen asiakkaaseen kontaktia. Hän kiinnostuu ja ostaa tuotteemme. Oloni on todella uupunut, mutta onnellinen.”

Keskiviikkoillan päätteksi kokoonnuimme yhdessä Sokos Hotel Presidenttiin gaalaillallisen pariin. Tunnelma oli jälleen erittäin jännittävä. Myös Reisjärven opisto sai gaalassa näkyvyyttä, kun Peacy Creations palkittiin paras myyjä- palkinnolla. Kriteereinä olivat aktiivisuus, rohkeus ja kokonaisuudessaan myyntitaidot. Illan päätteeksi jäimme hotellille juttelemaan ja pääsimme kuulemaan muunmuassa Nordic Business Forumin perustajan Jyri Lindenin tarinan.

”On uskomatonta huomata, kuinka tyhjältä alustalta kaikki menestyneet yritykset ovat aloittaneet. Se rohkaisee erityisesti nuoria yrittämään ja antaa lisää uskoa oman juttunsa harjoittamiseen.”

Tapasimme eri yrittäjyyslinjojen opettajia sekä oppilaita. Oli hienoa kuulla heidän yritysideoitaan sekä jutella asenteen merkityksestä kaikessa tekemisessä. ”Ilman hyvää asennetta on mahdotonta kehittyä”, sanoi erään yrittäjyyslinjan opettaja. Nukuimme yön jälleen Sokos Hotel Presidentin upeissa puitteissa.

Torstaiaamuna pääsimme nauttimaan hotellin saunan ja uima-altaan tuomista fiiliksistä. Sen jälkeen suuntasimme aamupalalle, joka oli jälleen erittäin maittava. Mahat täynnä ja mielet virkeänä. Mikä voisikaan olla parempi tapa aloittaa viimeinen messupäivä. Kävimme vaihtamassa juhlavaatteet ylle ja suuntasimme tyylikkäinä kohti messujen päätösgaalaa. Päätösgaalassa palkittiin tämän vuoden parhaimmat onnistujat. Reisjärvelle saatiin jälleen yksi palkinto, kun Peacy palkittiin somen näkyvimmäksi nuorisoyritykseksi.

Palkintogaalan jälkeen majoituimme seuraavaan yöpaikkaan Sokos Hotel Albertiin. Sen jälkeen kävelimme Helsingin Pancho Villaan syömään koko porukalla. Ruokahetki oli todella antoisa. Juttelimme ja nautimme maukkaasta ruoasta. Ruokailun loppuvaiheilla joku meistä heitti idean runoilukilpailusta. Niin me aloimme jokainen vuorollaan lausumaan itse kehittelemiä runoja, joita ohjaajamme Ville Laitila myöhemmin analysoi. Sävelsimme yrittäjyyslinjalle jopa oman laulun.

Ruoan jälkeen lähdimme viettämään iltaa Esplanadin puistoon kauniissa auringonpaisteessa. Pelasimme jalkapalloa ja kuvailimme. Kun ilta alkoi hämärtymään siirryimme rantaan seuraamaan kaunista auringonlaskua. Illan vietimme Helsingin puistoissa jalkapalloa pelaten. Pelaamiseen pääsivät myös monet ohikulkijat mukaan, kun syöttelimme palloa heille. Jatkoimme iltaa Sokos Hotel Albertissa, missä vietimme yhteistä iltakylää. Tunnelma siellä oli erittäin rento ja kerroimme vapaasti omia kokemuksiamme tästä viikosta. Yhteinen iltakylä oli mahtava päätös toiselle messupäivälle.

Nukuimme yön Sokos Hotel Albertissa ja aamulla pääsimme taas nauttimaan maittavasta hotelliaamupalasta. Halusimme vielä ennen paluuta kiittää ja palkita Villen tästä upeasta vuodesta. Lahjoitimme hänelle viikonlopun mittaisen hemmotteluloman Katinkultaan.
Reissu päättyi Villen kiitospuheeseen ja tunteikkaisiin hyvästelyihin.

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.