Viikko 6: Palapelin äärellä..

8.2.2013

Viikonloppu alkoi lapsuuspäivän merkeissä. Lauantaina nähtiin värikkäitä vaatteita, saparopäisiä tyttöjä sekä komealla keskijakauksella varustettuja poikia. Lapsuuspäivänä saatiin kuunnella myös luentoa aiheesta lapsuus. Sen jälkeen oli järjestetty erilaisia pajoja, kuten esimerkiksi musiikki- ja piirustuspajat.

lapsuuskuvia seinällä

Sunnuntain teemana oli miesten- ja naistenpäivä. Päivän aluksi saimme nauttia rehtorin ja hänen vaimonsa esityksestä miesten ja naisten ajatusmaailmaan liittyen. Tämän jälkeen siirryimme keskustelemaan, pojat poikien kesken ja tytön tyttöjen kesken, aikuistumisesta ja siihen liittyvistä asioista. Loppupäivän vietimme retkeilylautakunnan järjestämien leikkien, pelien sekä ulkoilun merkeissä.

Maanantaina opiskelijoiden vapaa-aikaan saatiin lisää virikkeitä, kun 24000 palan palapelin kokoaminen alkoi. Palapelin ympäristössä on riittänyt innokkaita rakentajia koko viikon. Illalla tyttöjen sählyjoukkue pelasi haastepelin sieviläisiä vastaan. Lentopallojoukkue puolestaan kohtasi Kokkolan ja kärsi niukan tappion hyvästä ilmeestä huolimatta.

Viikot 5-6 367


Tiistaina vietimme Runebergin päivää ja kotitalouden tunnilla leivoimme runebergin torttuja, joista saimme nauttia päiväkahvilla. Illalla kuraattori järjesti muutaman tylsistyneen opiskelijan kanssa narutuksen. Voittoja oli runsaasti ja palkinnot vaihtelivat laidasta laitaan.

Narutusta
Keskiviikkona muutamat opiskelijat lähtivät esittelemään opistoa Iisalmeen. Iisalmessa esittäytyivät eri linjat sekä kamarikuoro.

Torstaina oli hevostenhoitolautakunnan järjestämä rauhallinen ohjelmailta. Viikko on mennyt nopeasti ja lähdemmekin viikonlopuksi nauttimaan laskiaisesta laskiaispullia unohtamatta!

Armiida ja Jeremias (+Saaramari)

Viimeisimmät

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.

Opistoblogi – 21.4.2023

Opistovuoden toiseksi viimeinen periodi on mennyt nopeasti erilaisen ohjelman merkeissä. Kevätpäivä kokosi lauantaina Räisälämäelle satoja nuoria.

Opistoblogi – 6.4.2023

Keväiset ilmat ovat saapuneet Räisälänmäelle, mikä onkin saanut opistolaiset nauttimaan porukalla ulkoilusta!

Opistoblogi – 24.3.2023

Hiihtoloman jälkeisillä viikoilla tehtiin laskettelureissu, ja keskityttiin hyvinvointi-teemaan niin teemapäivän kuin seminaarinkin merkeissä.

Opistoblogi – 24.2.2023

Kulunut jakso sisälsi monenlaisia teemoja, ystävänpäivänä ja pipolätkäpäivänä keskityttiin kohottamaan yhteishenkeä. Saimme tutustua myös SRK:n ja Oulun konservatorion toimintaan.