Viikko 5: Kotiväenpäivä

7.2.2020

Keskiviikkoiltana oli seurat ja torstaina oli keittiölautakunnan järjestämä ohjelmailta. Ohjelmaillassa ohjelmassa oli mm. tietokilpailu, jossa vapaaehtoiset vastasivat kinkkisiin kysymyksiin. Vastattuaan oikein, he saivat edessään olevaan smoothiekulhoon hyvän ruoka-aineen, jos taas he vastasivat väärin, ruoka-aine oli jotain pahempaa. Lopuksi smoohiet sekoitettiin ja urheat vapaaehtoiset joivat ne irvistyksen kera. Lisäksi ohjelmassa oli eräänlainen kisa. Siinä kolme vapaaehtoista kantoivat suussaan olevassa lusikassa kananmunan auditorion läpi ja eroteltuaan valkuaisen vatkasivat valkuaisvaahtoa. Voittaja oli se, jolla oli ensimmäisenä vaahto niin kovaa, ettei se tippunut kulhosta sen käännettäessä ylösalaisin. Lopuksi oli iltahartaus ja iltalaulu.

Perjantaina valmistelimme lauantaina pidettävää kotiväenpäivää. Perjantai-iltana oli myös yllien järjestämä ohjelmailta. Ohjelmaillan ohjelma oli monipuolinen. Yllit olivat keksineet opettajista hauskan sketsin ja väsänneet oman laulun. Lisäksi oli monenlaista vapaaehtoista ohjelmaa. Yhdessä leikissä vapaaehtoiset joutuivat tulkkaamaan parinsa puhumaa siansaksaa yleisölle. Puheenaiheena tietenkin erittäin tärkeät aiheet. 

Lauantaiaamuna heräsimme virkeänä aamupalalle yhdeksältä. Puoli kymmenen aikoihin meillä alkoi ammattien aamupäivä. Muutamia opistolaisten vanhempia ja tuttuja oli tullut esittelemään omaa ammattiaan meille. Sitten kotiväkeä alkoikin virrata opistolle ja pääsimme lounaalle. Lounaan jälkeen alkoi yhteinen ohjelma liikuntasalissa. Alkuun iso kuoro lauloi siionin laulun ‘’Kiitos, Herra, elämästä’’. Sen jälkeen oli alustus ja keskustelua. Päiväkahvin jälkeen puoli kolmelta opistolaiset pitivät erilaisia toiminnallisia pisteitä sisaruksille. Oli mm. talutusratsastusta, satunurkkausta ja sählyn pelaamista. Kaiken kaikkiaan päivä oli mukava. Kotiväki viihtyi ainakin puheista päätellen. 

 

 

Soluissa tunnelma oli koko viikon ajan iloinen, joskin vähän väsähtänyt. Tällä viikolla myös opettajat kiinnittivät meidän nukkumiseen erityistä huomiota. Saimmekin haasteeksi mennä seuraavalla viikolla joka ilta kello 21 soluihin. Opistotunnilla perjantaina järjestimmekin kansanedustaja Mikko Kinnusen ehdottaman debatin eli väittelyn. Valitsimme toisen puolen salista väittelemään haasteen puolesta ja toisen puolen salista väittelemään sitä vastaan. Saimme kuulla todella mielenkiintoisia näkökulmia ja ajatuksia. Päädyimme kuitenkin ottamaan haasteen vastaan iloisin mielin.

Yhteenvetona sanoisimme, että viikko isäntänä ja emäntänä oli antoisa ja mielenkiintoinen, joskin vähän uuvuttava. Toivotamme muille opistolaisille, kotiväelle sekä muille lukijoille hyvää loppukevättä! 

-Liisa ja Lassi

 

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.