Viikko 40: Oulun syysseurat ja muita pienempiä retkiä

6.10.2011

Lauantaina kävimme Oulun syysseuroissa linja-autoilla. Ennen syysseuroja kiertelimme Oulun keskustassa shoppailemassa. Tulimme takaisin opistolle myöhään illalla ja iltapalan jälkeen menimme väsyneinä nukkumaan.

Sunnuntaina saimme nukkua pitkään ja päivällä kuulimme alustuksen aiheesta itsetunto. Oppilaista koostunut paneeli johti vilkasta keskustelua. Paneelikeskustelun jälkeen menimme liikuntasaliin, jossa jokainen sai oman lapun. Laput laitettiin kiertämään ja toiset saivat kirjoittaa niihin positiivisia asioita.

Maanantaina sosiaali- ja terveysalan linjalaiset kävivät tutustumassa Reisjärven terveyskeskukseen, vanhusten palvelutaloon ja päiväkotiin. Sen jälkeen he lähtivät linjanohjaajan mökille, jossa he viettivät rentoa iltaa. Illalla vapaa- ajan lautakunta järjesti kodan avajaiset. Lisäksi illalla opiston tytöt pelasivat haasteottelun lentopallossa.

Kuoroissa aloimme harjoitella joululauluja joulukortti- cd:tä varten, jolla on tarkoituksena kerätä varoja opintomatkalle. Pieni ryhmä opistolaisia kävi ilahduttamassa vanhuksia Reisjärven terveyskeskuksessa laulamalla.

Keskiviikko- iltana opistobussillinen opistolaisia kävi pitämässä opistoesittelyn Sievin ry:llä yhdessä rehtorin kanssa.

Torstai- iltana saimme olla seuraamassa oppilaskunnan iltaa auditoriossa, jonka järjesti pieni porukka opistolaisia. Myöhemmin illalla oli vielä henkilökunnan ja oppilaiden välinen lentopallo-ottelu. Kioskilautakunta kävi päivällä ensimmäistä kertaa tukussa täydentämässä karkkivarastoa opiston kioskiin.

Nyt lähdemme viikonloppulomalle valmistautumaan koeviikkoa varten.

Janika ja Topias

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.