Viikko 13: Lellit reissussa

31.3.2011

Saimme nimellä varustetut opistohousut, joita kaikki olivat jo odottaneet. Tiistaina ja keskiviikkona opistolla kuvattiin teknologiavideota, jossa opistolaiset esittelivät kädentaitojaan. Opistolla on ollut tavallista hiljaisempaa lellien Lapin vaelluksen takia. Tällä viikolla kallit pelasivat lentopalloa kolleja ja källejä vastaan. Osa opistolaisista osallistuu Ylivieskan Prisman avajaisiin työnteon merkeissä.

Heidi ja Markus

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.