Viikko 12: Yrittäjyyttä ja urheilutapahtumia

21.3.2013

Tämä viikko on täyttynyt erilaisen urheilun merkeissä. Lauantaina 16.3 teimme koko opiston voimin laskettelureissun Ukkohallaan Hyrynsalmelle. Päivä oli mahtava; keli oli mitä parhain ja kaikilla oli tosi mukavaa! Päivän ohjelmassa oli valittavissa muun muassa laskettelua, hiihtoa, lumikenkäilyä tai uintia saunamaailmassa. Jokaiselle siis jotain. Rinteessa oli mukava bongailla hurjasti mäkeä alas viilettäviä pelottomia opistolaisia. Linja-automatkoille olivat eri lautakunnat järjestäneet jos jonkin sorttista ohjelmaa. Meillä oli siis kaikin puolin mahtava reissu!

Tuplakorkki

Sunnuntaina meillä oli todella mielenkiintoista ohjelmaa, kun opistolle saapui vierailulle opiston ensimmäisen rehtorin puoliso Leena Impiö. Sunnuntain ohjelmaan kuului muun muassa opiston esitteleminen Leena Impiölle ja niiden aikojen muisteleminen, kun opistoa perustettiin. Meillä oli myös useita muita arvovieraita, ja olikin mukava kuunnella, kun nämä vieraat muistelivat opiston alkuaikoja. Sunnuntaina kävimme myös esittelemässä opistoa Nivalassa lähes koko opiston voimin!

Maanantai kului normaalin opiskelun merkeissä, mutta tiistaina meillä oli täällä opistolla erittäin mielenkiintoinen yrittäjyys-seminaari. Seminaarissa kuultiin mahtavia ja mielenkiintoisia luentoja, jotka varmasti sytyttivät monelle aivan uuden palon yrittäjyyttä kohtaan. Yrittäjyys-seminaarissa puhuttiin myös paljon opiston tulevasta yrittäjyyslinjasta. Esittelyn jälkeen näimme vielä videon, joka kertoi yrittäjyyslinjasta ja varmasti jäi kaikkien mieleen. Päivä sujui siis varsin mukavissa merkeissä ja varmasti jokainen oppi jotain uutta yrittäjyyteen liittyen!

Tällä viikolla opistolla on myös järjestetty paljon erilaisia urheilutapahtumia. Keskiviikkona opiston ”akvaariossa” järjestettiin vatsalihas -maraton. Samana iltana opiston liikuntasalissa järjestettiin myös “jumpsuit” niminen tapahtuma. Siellä oli tarjolla erilaisia pelejä ja leikkejä, joita tehtiin jumpsuitit päällä.

Jumpsuit

Opistolaisten urheiluviikon suoritukset yhteensä:

– 8298 vatsalihasliikettä (tunnin aikana)

– yli 600 tuntia laskettelua ja lautailua

– 9 tuntia ”jumpsuitjumppaa”

– yli 15 tuntia lentopalloa

– yli 20 tuntia jääkiekkoa

– tulossa tarkennuksia ja lisäyksiä

Luonto ja erä -linjan opiskelijat ovat olleet tällä viikolla hiihtovaelluksella Lapissa. Meillä kaikilla onkin jo ollut ikävä rakkaita lellejämme. Kaikki siis odottavat jännityksellä kun lellit palaavat reissusta ensi tiistaina.

Opiskelijoiden opiskelumotivaatio on säilynyt ihan hyvänä. Emäntänä ja isäntänä on ollut mahtava huomata miten erilaiset liikuntatapahtumat ja reissut ovat kohottaneet opistolaisten yhteishenkeä. On myös ollut ilo huomata, että isäntää ja emäntää on toteltu soluihin menossa, vaikka aluksi tuntuukin siltä että ei millään vielä malttaisi lähteä päärakennuksesta. Viikko on kulunut todella mallikkaasti!

Huomenna meillä on sosiaali- ja terveysalan linjan ohjelmailta, ja ensiviikolla on luvassa erilaista pääsiäiseen liittyvää ohjelmaa.

Hanna ja Waltteri

 

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.