Viikko 12: Mahtava viikonloppureissu, Ranua, opistoesittelyt ja arkiopiskelua

21.3.2014


Perjantaina 14.3. opistossa oli odottava tunnelma. Odotimme nimittäin kaikki tulevaa reissua Taivalvaaran talvisiin, hienoihin korpimaisemiin, sekä Ranuan opistolle. Bussimatka sinne oli hieno kokemus, koska saimme nauttia mukavista ja laadukkaista lautakuntien järjestämistä ohjelmista. Busseissa oli matkojen aikana erittäin kotoisa tunnelma, eikä ihme, sillä olimmehan koko opistokodin joukolla jakaantuneet kolmeen eri bussiin. Matkasimme väsyneinä, sillä olimme heränneet aikaisin liikkeelle.

IMG_2690

Päästyämme perille Taivalvaaraan innokkaat opistolaiset ryntäsivät saman tien rinteeseen. Taivalvaara on laskettelukeskuksena pieni, joten opistolaisia näkyi joka puolella. Lasketteluseuraa riitti jokaiselle. Yhdessä laskettelu oli mukavaa ja riemukkaita ilmeitä näkyi opistolaisten kasvoilla. Tuomon ja Villen innoittamana osa opistolaisista kokeili mäkihyppyä. Tekemistä riitti kaikille. Paistettiin makkaraa, osa kävi fiilistelemässä mäkihyppytornissa ja suurin osa lasketteli. Loput hiihtivät tai oleskelivat mukavasti kahvilassa ja mäessä katselemassa muiden laskua. Fiilis Taivalvaaralla oli käsin kosketeltava. Hiljalleen aloimme kääntää katseitamme kohti Ranuan opistoa.

ranua 1 642

Ranualle saavuttuamme meidät otettiin lämpimästi vastaan. Tunnelma opistolla oli kotoinen. Illalla saimme nauttia kuorojen kauniista lauluista, sekä ranualaisten hauskasta ohjelmasta. Illan kruunasivat reiluhenkiset ystävyysottelut salibandyssa Ranuaa vastaan. Tunnelma oli katossa ja kannustus raikui. Desibelit salissa nousivat huippulukemiin, joten korvissa oli välillä pitelemistä. Seuraavan päivän keskustelu alustuksen pohjalta oli antoisa. Saimme tuntea olevamme yhtä suurta perhettä Ranuan opistolaisten kanssa.

Opistoesittelyt Oulunsalossa ja Oulussa sunnuntaina olivat hienoja kokemuksia. Saimme paljon positiivista palautetta niistä. Oli mukavaa vierailla joukolla näillä komeilla rauhanyhdistyksillä. Monien mielestä oli varmaankin mukava nähdä näin suuri joukko meitä nuoria opistolaisia esiintymässä. Tämä reissu oli yksi koko opistovuoden kohokohdista. Reissu kohotti myös opiston yhteishenkeä entisestään.

Ranuan retki 364

Tämä opiskeluviikko on kulunut aivan siivillä. Kevät onkin työntäyteistä aikaa opiskelijoiden tehdessä erilaisia projekteja sekä muita töitä, jotka täytyy saada valmiiksi ennen opiston loppua. Eihän opistoa ole enää paljoakaan jäljellä, vain seitsemän viikkoa. Nyt voimme lähteä hyvin mielin ansaitulle viikonloppulomalle.

Sara ja Aaro

 

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.