Talvi on tullut Räisälänmäelle: viikko 45

7.11.2019

Sunnuntaina vietimme itsetuntopäivää. Päivä alkoi Jompen mielenkiintoisella luennolla teemapäivämme aiheeseen liittyen. Katsoimme videoita itsetuntoon liittyen ja moni sai varmasti ajattelemisen aihetta. Aihe on tärkeä ja siitä on tärkeä puhua. Sunnuntaipäivä yritettiin olla ilman puhelimia, jotkut onnistuivat ja jotkut eivät. Parasta päivässä oli, kun kirjoitimme itsellemme kirjeet mitkä avaamme opistovuoden lopulla.

Maanantaina vietimme källien pitsailtaa. Källit ahersivat monta tuntia pitsoja tehden ja kaikki saivat varmasti vatsansa täyteen. Stillit pitivät maanantaina päiväkerhon Reisjärvisille lapsille.

Viikko on rullannut mukavasti ja ulkojäillä uskalsi alkaa turvallisesti pelaamaan jääkiekkoa. Talvi on näyttänyt parhaimmat puolensa ja on ollut ihana viettää aikaa ulkona. Stillit kävi keskiviikkona tutustumassa Ylivieskan sosiaali-ja terveysalaan ja olivat niin innoissaan Kärkkäiselle pääsystä, että unohtivat opistolaisen bussista. Lopulta kaikki meni kuitenkin hyvin ja opistolle palattiin herkkujen sekä leveän hymyn kanssa. 

 

Torstaina vietimme teknisen lautakunnan ohjelmailtaa. Ohjelmaan kuului Kahoot, laulamista sekä tarina Heidän kanssaan kulje- kirjasta.

Viikko on rullannut mallikkaasti. Kärrysauna on tuottanut iloa monelle kämpälle, muutama koipi on nyrjäytetty, on puhuttu tärkeistä asioista ja naurettu. Monen mielestä etenkin syysloman jälkeinen ilmapiiri on ollut mahtava ja opistossa on ollut entistä helpompi olla.

 On ollut mukava viikko isäntänä ja emäntänä ja mukavinta oli kämpissä kiertäminen. 

Terveisin Lovviisa ja Tommi

Viimeisimmät

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.

Opistoblogi – 9.2.2024

Rennon meiningin periodi sisälsi normaalin arjen lisäksi myös paljon yhteishenkeä kohottavia tempauksia ja tekemistä.

Opistoblogi – 15.1.2024

Vuoden ensimmäisellä viikolla palasimme opistolle viettämään loppiaispäiviä. Maanantaina alkoi opiskeluarki, ja uudet valinnaisryhmät lähtivät käyntiin.

Opistoblogi – 27.11.2023

Tapahtumarikas opintojakso sisälsi monia juhlallisia hetkiä. Thanksgiving-juhla, varttuneiden jouluruokailu ja armeijapäivän opistovala jäivät mieleen mukavina muistoina.

Opistoblogi – 27.11.2023

Loman jälkeisellä jaksolla pelattiin pipolätkää jäällä, osallistuttiin kakkukilpailuun ja tilattiin pizzaa källeiltä.