Uudet asuntolat harjakorkeudessa

13.10.2022
Vietimme ensi kesänä valmistuvien rivitaloasuntoloiden harjannostajaisia.
Vaaleansävyinen, rakenteilla oleva rivitaloasuntola syksyisen pihamaan kehystämänä.

Uusien asuntoloiden harjannostajaisia vietettiin keskiviikkona 5.10. Opistolaiset ja henkilökunta pääsivät tutustumaan harjakorkeuteensa kohonneisiin rivitaloihin talonrakentajien opastuksella.

Rakennuskatselmuksen jälkeen herkuteltiin täytekakkukahveilla, ja rehtori Valtteri Laitila kiitti rakentajia ja rakennustyön tukijoita erinomaisen hyvin aikataulussa ja kustannusraamien puitteissa sujuneesta, laadukkaasti toteutetusta työstä. Väinö Saaren testamentin mahdollistama rakennushanke on määrä saada valmiiksi kesällä 2023, mikä tarkoittaisi upouusia asuintiloja noin 70:lle lukuvuoden 2023–2024 opistolaiselle.

Vastaava rakennusmestari Matti Jokitalo totesi, että nyt rakentumassa olevien Väinölän ja Jussilan myötä opiston kiinteistöprojektit eivät tule päätökseen, vaan lähivuosina on yhä kuluvien rakenteiden peruskorjausta tehtävänä. Päätöshartaudessa opiston johtokunnan puheenjohtaja Sakari Typpö iloitsi siitä, että Jumalan varjelus on ollut läsnä rakennustyössäkin. Kantaessamme huolta ja vastuuta ajallisista asioista saamme muistaa, että Jumala pitää meistä huolen.

Viimeisimmät

Kurssiuutisia – 12.12.2025

Yrityksen brändääminen, digimarkkinointi, tekoälyn hyödyntäminen ja monet muut käytännön digitaidot olivat puheenaiheina, kun Digiaskel-koulutus kokosi pienyrittäjiä ja työntekijöitä viikonloppukursseille toukokuussa, elokuussa ja marraskuussa 2025. 

Uutisia – 12.12.2025

Johtokunta päätti selvittää perusoppijakson opiskelijamäärän kasvattamista. Matti Jokitaloa muistettiin kunniamerkillä sitoutuneesta ja ansiokkaasta työstä opiston johtokunnassa.

Tapahtumauutisia – 12.12.2025

Järjestämme samalla myös virtuaaliset tiilitalkoot -varainhankintakampanjan opiston hyväksi.

Uutisia – 9.6.2025

Katso tästä ajankohtaisuutiset!

Uutisia – 23.5.2025

Opiston toimisto on suljettuna ja opiston kurssi- ja leiritoiminta kesätauolla 19.6. – 6.7.2025. Opiston väki toivottaa aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille opiston ystäville.