Suunnistuskurssilla iloittiin yhteisestä harrastuksesta

31.5.2023
Innostuneet suunnistuksen harrastajat kokoontuivat opistolla toista kertaa. Seuraava kurssi on jo suunnitteilla ensi kevääksi Jämsän opistolle, ja sinne toivotaan mukaan myös uusia harrastajia.

Aurinkoisena toukokuisena viikonloppuna Reisjärven kristillisellä opistolla saimme tuntea syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun kokoonnuimme meille tärkeän suunnistusharrastuksen pariin jakamaan tietoa, taitoa ja kokemuksia.  Joukossa oli suunnistuksesta innostuneita vasta-alkajia Opi suunnistamaan -kurssilla, mutta myös jo vuosia metsiä ristiinrastiin juosseita kuntosuunnistajia ja Jukolaan tähtääviä konkareita Suunnistuksen harrastajat -kurssilla. Meitä yhdisti yhteisen harrastuksen lisäksi yhteinen usko. 

Viikonlopun aikana saimme tietoa terveellisestä ravinnosta, unesta ja palautumisesta. Kuulimme hyvistä varustevalinnoista, kerroimme parhaimmista pummeistamme ja kisailimme leikkimielisesti Kahoot-tietokilpailussa. Pääsimme ottamaan mittaa itsestämme päivärasteilla. Innokkaimmat etsivät rasteja myös yöllä suunnistuslampun valossa. Ruumiillisen ravinnon lisäksi saimme nauttia hengellistä ravintoa.

Tunnelma oli välitön ja aito. Yhtenä leirin järjestäjistä nautin osallistujien aktiivisuudesta, iloisesta ja lämminhenkisestä ilmapiiristä. Tuskin maltan odottaa ensi kevääseen, jolloin pääsemme jälleen yhdelle koolle, jakamaan suunnistuksen tuomaa iloa ja löytäjän riemua. Seuraava suunnistuskurssi on tarkoitus järjestää Jämsän kr. kansanopistolla 17.-19.5.2024.

Teksti: Maija Viljamaa
Kuva: Timo Veikko Kinnunen

Viimeisimmät

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.

Kurssiuutisia – 1.6.2023

Onko savirakentamisessa tulevaisuus? Tutkijoiden, tekijöiden ja tuotekehityksen kiinnostus on lisääntynyt saven käyttöön rakennusmateriaalina. Ilmoittaudu nyt savirakentamisen kurssille Reisjärven kr. opistolle.

Opistouutisia – 31.5.2023

Suvivirsi kaikui voimallisena opiston salissa lauantaina 6.5. Kevätjuhlaan kokoontunut henkilökunta, opiskelijat ja kotiväki kokivat yhdessä kiitollisuutta päättyneestä opistotalvesta. Uusia hakijoita oli tänäkin keväänä runsaasti, yhteensä hieman yli 600.

Tapahtumauutisia – 31.5.2023

Reisjärven opistoseurat järjestetään viime vuoden tapaan koulujen kesälomakauden lopussa, 4.-6.8. Uusi myymälä palvelee seuravieraita. Lämpimästi tervetuloa opistoseuroihin!

Kurssiuutisia – 31.5.2023

Innostuneet suunnistuksen harrastajat kokoontuivat opistolla toista kertaa. Seuraava kurssi on jo suunnitteilla ensi kevääksi Jämsän opistolle, ja sinne toivotaan mukaan myös uusia harrastajia.