Koronavirusepidemian henkilöstövaikutukset

21.4.2020

Opiston johtokunta kävi kokouksessaan 2.4.2020 laajan keskustelun koronavirusepidemian vaikutuksista opiston toimintaan ja henkilöstöön. Todettiin, että poikkeusolojen vuoksi koulutustuotot ovat pienentyneet ja joidenkin työntekijöiden perustyö on vähentynyt. Yksimielisen keskustelun sisältö tiivistyi sanaan vastuullisuus. Opiston talous rakentuu verotuloista jaettavien valtionosuuksien, toiminnasta saatavien tuottojen sekä lahjoitusten varaan. Yhteisiä varoja tulee käyttää oikein, harkitusti ja vastuullisesti. Toisaalta opistolla on työnantajavastuu työntekijöitä kohtaan sekä laajemminkin yhteiskuntavastuu yhtenä Reisjärven suurimmista työnantajista.

Poikkeusajassa on nähty kipeiden rajoitusten lisäksi mahdollisuuksia. Kehitämme uusia toimintamuotoja, kuten etäkoulutuksia, ja tulevaisuuden toimintaedellytyksiä. Opisto on nyt poikkeuksellisen pitkään tyhjänä, mikä mahdollistaa tavallista sujuvamman remontoinnin. Lisäksi niitä on mahdollista tehdä kustannustehokkaasti osittain omalla työvoimalla sisäisin työvoimajärjestelyin.

Keskustelussa todettiin, että tilapäisten tehtävänkuvien päivittämisen myötä kaikille työntekijöille on toistaiseksi tarjolla tuottavaa ja tehokasta työtä. Tämän vuoksi ei nähty tarvetta käynnistää sopeutustoimia. Räisälänmäellä kaikuvat kaikesta huolimatta työn äänet. Elämme ajassa vastuullisesti ja ennen kaikkea Jumalaan turvautuen.

Lisätiedot
Sakari Typpö, johtokunnan puheenjohtaja, puh. 050 542 2307
Valtteri Laitila, rehtori, johtokunnan sihteeri, puh. 044 045 1504

Viimeisimmät

Kurssiuutisia – 5.3.2024

Lyhytkurssitoiminta on opistossa vilkasta, kurssilaisia käy vuosittain lähes 4000 monen eri aihepiirin äärellä. Kursseille ilmoittaudutaan osoitteessa www.lyhytkurssille.fi.

Opistoblogi – 23.2.2024

Tällä jaksolla saimme vieraita niin reisjärvisille järjestettyyn NuPeen, kuin Loisto- seminaariinkin. Itse puolestamme vierailimme koko porukalla Kajaanissa.

Opistouutisia – 14.2.2024

Kevään yhteishaku Reisjärven kr. opiston oppivelvollisuuslinjoille lähestyy. MIten opistoon haetaan? Opiston nettisivuilla on uusi hakuinfo-video ja tärkeää tietoa hakemisesta.

Opistoblogi – 9.2.2024

Saimme kotiväkeämme kylään, tutustuimme edelleen toisiimme ja pelasimme Haapajärvellä jääkiekkoa.