Opistolla vietettiin viikonloppuna Kotiväen päivää

21.1.2013

Lauantaina 19.1. opistolaiset saivat vieraikseen vanhempiaan ja sisaruksiaan. Päivän alustus ja keskustelu käsittelivät aikamme ilmiöitä. Opiskelijat lauloivat ja soittivat kotiväkiensä iloksi. Sisarukset ottivat opiskelijoista mittaa sählypelissä ja vanhemmat lentopallossa.

Muutamat vanhemmat tulivat opistolle jo aamulla kertomaan omista ammattialoistaan. Monille opiskelijoille ammattien aamupäivä oli varmasti tarpeen, sillä yhteisvalintojen aika alkaa olla jo lähellä.

Viimeisimmät

Opistouutisia – 4.10.2023

Syyskuisena viikonloppuna opistolla vietettiin juhlaa. Saimme vieraaksemme opistolaisten vanhemmat ja huoltajat.

Opistoblogi – 15.9.2023

Ensimmäisellä kokonaisella opintojaksolla perus arjen aloittamisen lisäksi käynnistimme opiskelijakunnan toimintaa sekä vietimme olympialaisia.

Kurssiuutisia – 1.6.2023

Onko savirakentamisessa tulevaisuus? Tutkijoiden, tekijöiden ja tuotekehityksen kiinnostus on lisääntynyt saven käyttöön rakennusmateriaalina. Ilmoittaudu nyt savirakentamisen kurssille Reisjärven kr. opistolle.

Opistouutisia – 31.5.2023

Suvivirsi kaikui voimallisena opiston salissa lauantaina 6.5. Kevätjuhlaan kokoontunut henkilökunta, opiskelijat ja kotiväki kokivat yhdessä kiitollisuutta päättyneestä opistotalvesta. Uusia hakijoita oli tänäkin keväänä runsaasti, yhteensä hieman yli 600.

Tapahtumauutisia – 31.5.2023

Reisjärven opistoseurat järjestetään viime vuoden tapaan koulujen kesälomakauden lopussa, 4.-6.8. Uusi myymälä palvelee seuravieraita. Lämpimästi tervetuloa opistoseuroihin!