Opiskeljavalinnat 2022

15.6.2022
Reisjärven kristilliseen opistoon on haettu ensimmäistä kertaa yhteishaussa tänä keväänä. Hakijat saavat tiedon yhteisvalinnan tuloksista 16.6

Reisjärven kristilliseen opistoon on haettu ensimmäistä kertaa yhteishaussa tänä keväänä. Hakijat saavat tiedon yhteisvalinnan tuloksista 16.6. Opintopolun kautta  sähköpostiinsa sekä erillisen linkin opiskelupaikan vastaanottamista varten . Lisäksi opistolta tulee valintapäätöskirje valituille opiskelijoille. Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan viimeistään 30.6.2022. Varasijat ovat voimassa 19.8.2022 saakka. 

Opiston henkilökunta ei voi kesän aikana vaikuttaa mitenkään varasijoihin.   Opintopolku lähettää automaattisesti sähköpostin hakijalle, jos hän pääsee varasijalta opistoon. Opiskelupaikan vahvistaneille lähetetään heinäkuun aikana tervetulokirje opistolta. 

Mikäli Opintopolun käyttämiseen liittyvissä asioissa herää kysymyksiä, hakijan kannattaa olla yhteydessä edellisen oppilaitoksensa opinto-ohjaajaan. Opiston opiskelijavalinnoista lisätietoa antaa 16.6.–30.6. ja 1.8. alkaen rehtori Valtteri Laitila, puh. 044 045 1504.

Viimeisimmät

Uutisia – 15.6.2022

Opiskeljavalinnat 2022

Reisjärven kristilliseen opistoon on haettu ensimmäistä kertaa yhteishaussa tänä keväänä. Hakijat saavat tiedon yhteisvalinnan tuloksista 16.6

Kurssiuutisia – 31.5.2022

Ilmoittaudu pian, paikat täyttyvät nopeasti.

Tapahtumauutisia – 31.5.2022

Tervetuloa opistoseuroihin 5.–7.8.2022 - uusi aika, tuttu paikka! Lue seura-ajankohdan siirtokokeilusta lisää Päivämiehen verkkolehden uutisesta.

Uutisia – 31.5.2022

Uuden opiskelija-asuntolan rakentaminen alkoi opistolla. Aiheesta kertoo opiston tuore talouspäällikkö Marko Niskanen.

Kurssiuutisia – 31.5.2022

Keväällä 2022 pidetty Kantti-koulutus kokosi aikuisopiskelijoita pohtimaan ammatillista identiteettiään ja opiskelemaan digi- ja viestintätaitoja.