Lyhytkurssit

Tule oppimaan ja virkistymään.

Reisjärven kr. opistolla on laaja ja monipuolinen valikoima lyhytkursseja, physician joista jokainen voi poimia itselleen sopivat. Opistolla on kursseja aikuisille, page nuorille, order lapsille, senioreille, aviopareille, naisille ja miehille. Kursseja on eri ammateissa ja tehtävissä toimiville sekä eri alojen harrastajille.

Helmikuussa järjestämme erityisesti opettajille soveltuvia kursseja, ja syksyllä ovat vuorossa hyvin suositut yrittäjien ja maaseutuyrittäjien kurssit. Heinäkuussa opistolla on taideviikko, jolloin kurssikalenterissa on muun muassa posliininmaalauskurssi, hopeatyökurssi, luovan kirjoittamisen kurssi ja muita taidekursseja. Itsenäistä elämää opetteleville kehitysvammaisille pidetään kursseja pitkin vuotta ja kesällä heille on myös oma taidekurssi.

Uutta kesäkurssien ohjelmassa on musiikin teorian opetus. Järjestämme kurssit yhteistyössä Ylivieskan seudun musiikkiopiston kanssa ja kursseilla voi suorittaa musiikin perusteiden tai yleisen musiikkitiedon opinnot.

Tukea elämäntilanteisiin

Opistomme haluaa kantaa yhteiskuntavastuuta ja olla erilaisissa tilanteissa elävien ihmisten tukena. Siksi opistolla järjestetään paljon kursseja, joilla käsitellään kohderyhmien omia erityiskysymyksiä ja arjessa jaksamista. Muun muassa aviopuolisokursseilla käsitellään asiantuntijan johdolla parisuhteen ja lastenkasvatuksen aihealueita. Erityislasten vanhemmille on myös omat kurssinsa.

Opiston ohjelmassa on pitkin vuotta liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä kursseja, muun muassa vaellus- ja lentopallokursseja. Naisille on kursseja, joilla keskitytään liikunnan, taiteen ja luovuuden aihepiireihin.

Englannin kursseilla, joita järjestetään kaikenikäisille, painotetaan suullisen kielenkäytön tilanteita. Uskonnolliseen sanastoon tai tulkkaukseen voi perehtyä myös useiden muiden kielten kursseilla. Yksi kurssialueistamme ovat järjestötoimintaan ja taustayhteisömme tarpeisiin liittyvät kurssit, esimerkiksi pyhäkoulun ja päiväkerhon opettajien kurssit.

Kristillinen, yhteisöllinen ja tavoitteellinen oppimisnäkökulma

Kristilliset arvot ovat esillä kaikilla kursseillamme. Kurssiohjelmaan on varattu aikaa aamu- ja iltahartauksille, jumalanpalveluksille ja usein myös uskoon ja arjen tilanteisiin liittyville keskusteluille. Kurssilaisten keskinäiset vertaisryhmäkeskustelut koetaan yleensä erittäin antoisina. Yhteisöllisyys on yksi oppilaitoksemme kantavista arvoista. Monesti kurssilaiset kertovat, että kurssien aikana opistolla on erittäin mukava ja lämmin ilmapiiri, jonka vuoksi he palaavat vuosi toisensa jälkeen kursseillemme.

Kurssiemme opettajat ovat oman alansa asiantuntijoita. Heidän innostuneisuutensa ja tämän päivän tarpeisiin ankkuroitunut opetuksensa varmistavat kurssien oppimistavoitteiden toteutumisen. Opisto on iloisen oppimisen paikka. Etsi kurssitarjonnastamme itsellesi sopiva kurssi ja toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi opistollemme lyhytkurssille!